Selvän mielen oksettava muistotulva

Ennen vuodenvaihdetta mieleeni alkoi putkahdella toinen toistaan hirveämpiä muistoja, joihin liittyy tavalla tai toisella alkoholi. Olen saattanut olla itse kännissä ja inhottava, tai sitten toinen osapuoli on ollut humalassa ja satuttanut minua.

En ole muistanut näitä muistoja, mutta nyt ne kaikki ovat mielessäni raakoina, kipeinä, todellisina ja vahvoina. Se on raskasta ja se on ollut yllättävää – juomista lopettaessa en osannut varautua mihinkään tällaiseen siksikään, koska juomismääräni eivät ole olleet mahdottoman suuria. En ole ollut humalassa päivittäin, en edes viikottain.

Terapeuttini epäili, ettei kyse ole välttämättä niinkään alkoholin lopettamisesta itsessään vaan siitä, että olen alkanut voida yleisestikin paljon paremmin. Mieleni havaitsee, että nyt on voimia käsitellä jotain sellaista, joihin ei vaikeimpina ja stressaavimpina aikoina olisi ollut paukkuja.

Minulle ei ole tyypillistä uhriutua, vaan nähdä toiset uhrina. Kun joku kohtelee minua väärin, en tunne vihaa, vaan mietin automaattisesti, että mitä minä tein, kun tuo tekee minulle näin – uskon syyn aina ja aidosti olevan minussa. Olen opetellut ja yritän yhä opetella tästä pois.

Kuitenkin tästä johtuen nämä mieleeni putkahtelevat muistot ovat äärimmäisen raskaita. Monessa tilanteessa toisessa osapuolessa on ollut vähintään yhtä paljon vikaa kuin minussa, mutta näen silti vain oman osuuteni ja koen sen hyvin raskaasti. Saatika sitten ne muistot, joissa olen ollut oikeasti vailla mitään syytä täysi kusipää ja loukannut toista. Nämä muistot ovat kaikista vaikeimpia kohdata.

Viimeisten viikkojen aikana olen ymmärtänyt riipivästi myös sen, miten alkoholi onkaan ollut niin monen riidan, kurjan tilanteen ja sattumuksen taustalla. Omassa elämässäni, läheisteni elämässä ja hitto, maailmassa ylipäätään.

Olen läpikäynyt paljon omaa humalakäytöstäni, juomistottumuksiani ja sitä, mikä tai kuka olen ilman alkoholia. Se ihminen on hyvin eri. Ymmärrän kyllä, miksi tuo ihminen on juonut: alkoholi on ollut työkaluni selvitä elämästä ja paeta niitä asioita, joita en ole halunnut tai edes pystynyt kohdata.

Minulla ei ole ollut voimia kohdata oikeaa elämää raakana sen kaikkine väreineen. Alkoholi tekee kaikesta usvaista. Mieleni on ollut jatkuvassa alkoholin aiheuttamassa sumutilassa, joka estää kokemasta elämää niin raadollisena, kuin se on. Alkoholi on ollut pakopaikkani ja kirjaimellisesti liuotin, jolla myrkyttää elämän vaiheet vähemmän tosiksi ja muka pienemmiksi. Alkoholi on ollut keino kieltää todellisuus.

Näiden ajatusten keskellä ei ole tehnyt mieli juoda. Olen ollut nyt kuukauden ja kaksi viikkoa, eli 44 päivää juomatta, ja itse juomattomuus on ollut yllättävän helppoa. Luulin, että alkoholista kieltäytyminen ja sen ostamatta jättäminen olisi koko prosessissa vaikein osuus. Luulin, että siksi on hyvä alkaa kirjoittaa blogia. Että olisi turvasatama, johon tulla huutamaan, että vittu kun tekee mieli viiniä. Mutta kun ei minun tee mieli viiniä. Ei tippaakaan.

Sen sijaan tuntuu vain pahalta. Oikeastaan minusta tuntuu, että tällä hetkellä minä vain suren kaikkea sitä pahaa, mitä alkoholi aiheutti, läpikäyn suuria ja vaikeita traumoja, ja siinä ohessa koetan sisäistää, ettei minun enää tarvitse juoda. Että elämä tulee olemaan helpompaa.

Minun tekisi mieli käpertyä ajatuksineni johonkin syrjäisään mökkiin, mutta tiedän, ettei pysähtyminen auttaisi. On hyvä pysyä liikkeessä. Liike on lääke, sanotaan, ja uskon tähän.

Siksi olen tehnyt melko paljon töitä, kuunnellut tuntitolkulla äänikirjoja, olen urheillut ja meditoinut. Meditointi on minulle jo ennestään tuttua, mutta viimeisten viikkojen aikana siitä on tullut suuri turvasatamani. Pari päivää sitten minusta tuntui eräs vuosien takainen asia niin pahalta, että meinasin kirjaimellisesti oksentaa. Sisälläni oli ja on niin suurta pahaa oloa, että se saa minut tuntemaan oloni fyysisesti pahoinvoivaksi. Mietin hetken, että täytyykö mennä vessaan, mutta meninkin sitten nököttämään meditaatiojakkaralleni tekemään harjoitusta. Sitten ei enää oksettanut.

Vaikeista tunteista johtuen varasin tälle viikolle kaksi terapia-aikaa. Koen olevani valtavan etuoikeutettu, kun minulla on varaa käydä psykoterapiassa, kun minulla on alkoholittomia ystäviä sekä työpaikka, jossa ei juoda. Minulla on kaikki mahdollisuudet opetella elämään ilman alkoholia ja opetella uudenlaiset työkalut vaikeiden tunteiden ja harvinaisen kipeiden muistojen käsittelyyn. Olen siitä kiitollinen.

Vaikka tämä kirjoitus kuulostaa varmaan siltä, että voin tällä hetkellä todella huonosti, niin en voi. Pääosin voin hyvin, olen energinen, innostun asioista ja olen lähinnä kiitollinen siitä, että olen päässyt elämässäni nyt siihen pisteeseen, jossa vaikeiden asioiden käsittely saattaa alkaa. Jollain tapaa kipu ja paha olo eivät pelota minua, vaan pystyn nyt kohtaamaan ne tietynlaisella rauhalla.

Ja jos en pysty, pakenen todellisuutta typeriin YouTube-videoihin tai tietokonepeleihin. Kyllä nykymaailmassa mainioita välineitä todellisuuden pakoiluun riittää, vaikkei päihteitä käyttäisikään!

Tässä kirjoituksessa ei ollut varmaan päätä eikä häntää, mutta mennään tällä. Joskus täytyy vain oksentaa ulos, edes tällainen kirjaintulva.

Niin ja hyvää uutta vuotta! Minä join vuodenvaihteessa alkoholitonta kuohuviiniä ja inkiväärilimsaa.

3 Comments

  1. Heh tekisi mieli kommentoida jokaista postaustasi, koska samaistun niin vahvasti kaikkeen mitä kirjoitat. Itsekin luulin ennen, että juomattomana miettisin vain sitä että haluan viiniä, mutta kertaakaan kuukauden aikana en ole sitä miettinyt. Olen vain kokenut hirveää morkkista siitä, miten idiootti olen ollut. Nyt vasta muistan ja tajuan, miten helvetin rasittava olen ollut ja miten olen tuputtanut kaikille muillekin juomista ja ollut vain kerta kaikkiaan niin hirveä.

    1. <3

      Minua lohduttaa ajatus siitä, että en ole silloin osannut toimia sen paremmin. Jotain minä pakenin, ja viini oli se pakopaikkani. Ei sitä tietentahtoen juuri kukaan - minä ainakaan - ole hirveä tai "paha". Jokin paha olo siellä taustalla silloin kummittelee.

      Nyt on eri tavoin voimia kohdata. Ei tarvitse enää paeta.

  2. Ja pakko vielä lisätä, että tuntuu niin uskomattoman typerältä, miten en ole KOSKAAN TAJUNNUT millainen olen humalassa ja miten kiinni alkoholissa olen? Jotenkin aivan hirveää tajuta, miten on vuosikaudet ollut niin sokea omalle käytökselleen.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *