Olo kuin lapsella

Alkoholi vie elämästä ilon. Joillakin helpommin kuin toisilla. Itse kuulun niihin, joilla jo kohtuukäytön rajalla elämän värit alkavat haalistua – saatika sitten, kun kohtuukäytön rajat paukkuvat. Silloin krapulat aiheuttavat järkyttäviä ahdistus- ja masennustiloja moneksi päiväksi. Ja silti sitä vain juo, eikä näe, että on siihen aineeseen koukussa. Miten salakavalaa.

En ole kai koskaan oksentanut krapulassa, en moneen vuoteen edes humalassa. Kestän fyysisesti alkoholia hyvin, mutta mieleni ei pysy perässä. En ymmärrä, kuinka olen selvinnyt elämän eri vaiheista samaan aikaan juoden. Mietin tänään, että ehkä heikon sijaan olenkin aika vahva. Vaatii vahvuutta sietää sellaisia paskaoloja päivästä toiseen ja silti suoriutua elämästä.

I Am Sober -sovelluksen mukaan olen ollut nyt 24 päivää juomatta. Elämänilo kasvaa päivä päivältä. Innostun herkemmin.

Itkenkin kyllä helpommin. Eilen aloin itkeä, kun katsoin dokumenttia simpanssien salametsästyksestä. Toissapäivänä aloin itkeä keskinkertaiselle draamaelokuvalle. Kun muutin ja pakkasin tavarani ja löysin kaapin perältä entisen poikaystäväni kirjoittaman monen sivun kirjeen, jonka hän antoi minulle eromme yhteydessä, itkin vartin. Eromme aikaan en itkenyt lainkaan, vaikka yritin.

Päätimme äitini kanssa pitää perjantaina elokuvaillan. Tehdään tortilloja ja ostetaan irtokarkkeja. Katsotaan joku hyvä elokuva.

Nyt on keskiviikko, ja odotan jo nyt superinnoissani tuota elokuvailtaa. Väitän, että koko leffailta tuntuisi mähmäiseltä yritykseltä tehdä jotain kivaa yhdessä, jos joisin vielä. Ihan totta. Kyllä minä juodessanikin osasin (mielestäni) näytellä innostunutta, mutta todellisuudessa mieleni juoksi jossain toisaalla. Viinissä. Nyt pienemmätkin asiat saavat innostumaan – ihan kuin lapsena.

Lapsena viikkojen kohokohtia olivat ratsastustunnit ja perjantai-illat, kun haimme kiinalaista ja katsoimme Jackie Chanin elokuvia (olin lapsena ihastunut Jackie Chaniin). Muistan nyt – jos en elävästi – niin kuitenkin aika hyvin sen, miltä lapsen mieleni tuntui.

Juomattomuus vapauttaa aikaa ja tilaa. Menen tänään kävelylle metsään ja mietin jo nyt, mitä äänikirjaa kuuntelisin (minulla on kesken kai neljä, jonka lisäksi luen fyysisenä kolmea eri kirjaa). Opiskelin ja luin kyllä juodessanikin, mutta en näin intensiivisesti. Keskittymiskykyni, tiedonjanoni ja uteliaisuuteni tuntuvat kasvavan viikko viikolta.

Luin Ira Koivun Vapaa viinistä -kirjan vuorokaudessa (jep, sitä saattaa lukea kirjan vuorokaudessa, kun ei juo), ja siinä puhuttiin kovasti kasvavasta ilosta ja uudesta elämästä. Että lopettaminen on hauskaa.

Tykkään Koivun positiivisesta lähestymistavasta. Nautin kai itsekin nyt tällaisesta lopettamishurmoksesta, jossa kaikki näyttäytyy uutena, kiehtovana mahdollisuutena, mutta samaan aikaan odotan haasteita: ei tämä voi olla vain helppoa, ja tuntuisi hölmöltä uskoa kaiken olevan vain yhtä riemua ja juhlaa.

Mutta nautitaan nyt, kun ilo täyttää sisuskalut.

Kerron sitten, kun itken taas viinilasin perään.

2 Comments

  1. Ihanaa, että löysin blogisi! Olen itsekin ollut oikeastaan juuri tänään neljä viikkoa juomatta pisaraakaan. Join aikaisemmin samalla tavalla kuin sinä: en nyt varsinaisesti hirveän paljon, mutta liitin alkoholin viikonloppujen rentoutumiseen ja kaikkeen hauskaa. Luin myös tällä viikolla Vapaa viinistä -kirjan parissa päivässä. Ihanaa löytää vertaistukea blogistasi, toivottavasti siellä sujuu juomattomuus hyvin ja jatkat kirjoittelua! 🙂

    1. Moi! Ihanaa, että löysit! <3 Tänne on tullut aiemmin vain bottien kommentteja, ja sitä ajattelee kirjoittavansa lähinnä itselleen. Sen kuuleminen, että saattaa tarjota jollekulle vertaistukea lisää kirjoitusintoa valtavasti <3 Kiitos siis kommentistasi!

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *