Kohtaamisia

Seuraavana yönä tulee 10 viikkoa lopettamisesta. En tiedä, tuntuuko se pitkältä vai lyhyeltä ajalta.

Jos joku olisi sanonut minulle viime kesänä, että ”kuule, tulet aivan pian olemaan yli kaksi kuukautta juomatta, ja se tuntuu sinusta hyvältä ja helpolta”, en olisi ehkä uskonut. Tuolloin viikkokin alkoholitta tuntui saavutukselta.

Mutta nyt, kun viikot vierivät, ei aika tunnukaan pitkältä.

Tuttavapiiriini on eksynyt enemmän ja vähemmän vahingossa ihmisiä, jotka ovat olleet pitkään juomatta. Kun vertaan omaa matkaani heihin, tunnen olevani aivan lapsen kengissä. Ei pitäisi vertailla. Jokainen on joskus ollut alussa, ja lopulta riippuvainen ihminen painii samojen kysymysten äärellä uudelleen ja uudelleen, vaikka aikaa kuluisikin. Olemme samassa veneessä.

Olen siis tietoisesti hakeutunut sellaisten ihmisten seuraan, jotka eivät käytä alkoholia. Se on helpompaa niin. Minua ei varsinaisesti haittaa, jos muut juovat, mutta on ihanaa, jos omasta lopettamisesta voi intoilla tai kriiseillä siten, että ympärillä olevat ymmärtävät omakohtaisesti mistä puhun. Puhuminen ja jakaminen on tärkeää.

Olen myös täysin sattumalta ajautunut holittomien seuraan. Esimerkiksi, olen tässä deittaillut miestä, jonka kanssa juomattomuus tuli vasta tutustumisen jälkeen puheeksi. Hitto, että jännitti tulla oman alkoholiasian kanssa kaapista ulos uudelle ihmiselle:

”En muuten ole juonut marraskuun jälkeen”, kerroin lopulta jonkun asiaan etäisesti liittyvän keskustelun lomassa.

”Jaa! Tervetuloa kerhoon!” mies toivottikin, ja halasi.

Hämmennyin.

”Jaha! Kiitos!”

”Joo, en mäkään ole juonut enää pitkään aikaan. Viinasta tulee vain paha mieli”, hän kertoi.

”Niin tulee. Musta tuntui, että se alkoi viedä elämältä värit. Join ja pakenin asioita, jotka pitää kohdata.”

”Kohtaatko sä nyt niitä asioita?” hän kysyi.

”Kohtaan. Se on vaikeaa.”

”Mutta se pitää tehdä. Sitten se helpottaa.”

”Niin pitää, niin helpottaa.”

Sain myös hiljattain tänne blogiin ensimmäisen kommentin! Se oli ihanaa. Ja yllättävää. En jotenkin ajattele, että näitä kukaan lukisi, mutta on motivoivaa kuulla tarjoavansa jollekulle samaistumispintaa.

Tämän 10 viikon aikana kaikista tärkeimpään rooliin on noussut kohtaaminen. Se, että saattaa kertoa tarinansa, kipunsa ja ilonsa jollekulle, että saa tilan ja ajan muodostaa itselleen sekä toisille rehellisen käsityksen siitä, mitä on tapahtunut ja miten tällä hetkellä voi.

Sillä tavoin jaksaa, kun ei jää yksin.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *